Esittelyssä roolipeli Korpinvarjo

Korpinvarjo

Perustettu vuonna 2013, foorumiroolipeli jota pelataan linnuilla, tekstipohjainen. Peli sopii hyvin aloittelijoille mutta myös kokeneille roolipelaajille. Tällä pelillä on hyvä aloittaa, eikä omaa kokemattomuutta tarvitse pelätä, sillä apua annetaan tarvittaessa. Korpinvarjo on ikärajaton, mutta huomioida tulee, että pelissä saattaa höyhenet pöllyä ja verikin roiskahtaa.

Maailma

Pelipaikaksi on valikoitunut lintujen valtakunta vaihtoehtoisessa todellisuudessa, keksitty paikka on nimeltään Krovmere. Ihmiset ovat kadonneet vuosituhansia sitten, joten siivekkäät ovat päässeet valtaamaan maailman. Ihmisistä muituttamassa ovat enään heidän rakentamansa linnat ja kivitalot.

Krovmere sijoittuu aurinkoiseen keskiaikaan.

Keskiajan tyyliin sieltä löytyvät niin kerjäläiset, talonpojat, kauppiaat, papit kuin aatelisetkin. Säätyjako on tiukka ja tarkka, ylempään kastiin sijoitettuja lintuja kohdellaan hyvin ja alempaan kastiin joutuneita lintuja kohdellaan huonosti. Krovmere sijoittuu maantieteellisesti Suomeen, mutta luonto on saanut vaikutteita paljolti myös Iso-Britanniasta.

Luonto on moninaista korpineen ja niittyineen, sisältäen myös nummia ja lehtometsää. Ihmiset ovat kadonneet, mutta eläimiä on laaja kirjo, on karhuja, jäniksiä, susia, peuroja sekä moni, monia muita. Luonnosta löytyy myös kasveja ja yrttejä, jotka ovat meille tuntemattomia, osalla niistä on parantavia vaikutuksia, mutta osa myrkyllisiä…

Linnut ovat opetelleet käyttämään ja hyödyntämään ihmistä jääneitä tavaroita, lintujen tapa käyttää tavaraa ei välttämättä vastaa sitä kuinka ihminen on aikanaan tavaraa käyttänyt.

Juoni

Erityistä juonta ei ole, vaan pelaajille on annettu vapaus kehittää juonta pelatessa. Roolipeli etenee pelaajien ajatusten mukaan, voit joko keskittyä oman hahmon elämään ja tarinaan tai vaihtoehtoisesti kokeilla radikaalia liikettä ja yrittää muttaa koko pelin juonta. Jotta peli lähtisi etenemään on luotu lähtökohta josta aletaan etenemään.

Krovmereä hallitsee julma ruhtinas Rioghnan, eikä ole uutinen että salamurhaa suunnitellaan. Alamaisten keskuudessa kiertää huhu vallankaappauksesta ja kapinasta ruhtinasta vastaan. Kapina saattaa johtaa raakaan verilöylyyn.. Nyt vain pelaajien mielikuvitus on rajana, lisää peliin draamaa, sivujuonia ja erilaisia juonenkäänteitä.

Säännöt

Korpinvarjon tulee olla mukava pelipaikka kaikille pelaajille ja kanssapelaajan huijaaminen on kielletty. Pelaamiseen on laadittu yleiset säännöt joita noudatetaan. Jos sääntöjä rikotaan toistuvasti se johtaa pelistä erottamiseen.

Yleiset säännöt

1. Muista hyvä käytös: ketään ei syrjitä, ei kiroilua ja riidat tulee sopia yksityisviestein

2. Kirjoita selkeästi, sekava teksti tuo väärinymmärryksiä ja on hankalaa lukea.

3. Pidetään pelin ilmapiiri hyvänä, sinun huono päiväsi ei ole muiden vika, joten älä pura pahaa oloasi kanssa pelaajiin.

Roolipelaamisen säännöt

1. Kirjoita kirjakieltä, hahmon puhe voi olla murretta

2. Hahmosi ei ole voittamaton, vaikka sillä on vahvuuksia. Taistelun jälkeen ei ole aina oltava kuolemaisillaan, mutta myöskään vahigoittumaton ei voi olla taikka niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Malaisjärki ja logiikka on suotavaa.

3. Pusku: Viestejä ei saa lähettää useaa putkeen, vaan viestit tulee muokata modify-nappulasta.

4. Metapelaaminen: Vaikka sinä tiedät pelintapahtumat heti, hahmosi tietää ne vasta kun joku ne hänelle pelissä kertoo. Kaikkitietäminen on kielletty, hahmot eivät saa arvata toisten ajatuksia ja salaisuuksia, toisen nimeä ei voi tietää, ellei sitä ole hänelle pelissä kerrottu. Kohteliaisuus ja maalaisjärki käyttöön.

5. Autohittaus: Vain sinä itse voit päättää mitä hahmosi tekee ja vain oma hahmosi. Esimerkiksi vastapelaaja kirjoittaa hahmonsa vilkuttavan, voit kirjoittaa oman hahmosi vilkuttamaan takaisin. Mitä et voi tehdä on kirjoittaa hahmoasi ihalemaan toisen tanssia, jos vastapelaaja ei ole kirjoittanut tanssivansa. Tappelu tilanteissa tulee käyttää yrittää verbiä, hahmosi voi siis yrittää tönäistä vastapelaajan mutalammikkoon.

Esimerkki, väärä tapa:

Anssi kirjoittaa

Anssi tönäisi Leenan mutalammikkoon.

Esimerkki, oikea tapa:

Anssi kirjoittaa

Anssi yritti tönäistä Leenan mutalammikkoon.

Eläinhahmoilla pelatessa, vaikka mielikuvitus vain on rajana, niin huomiota tulee kiinnittä siihen millä eläimellä pelaat. Korpinvarjossa pelataan linnuilla, joten tulee muistaa ja huomioida mihin kaikkeen linnut pystyvät esimerkiksi verrattuna suteen.

Tartu rohkeasti roolipelilinnun sulkiin ja sukella seikkailujen maailmaan.